Hymyilevät kädet

January - 2 - 2012

Kuvataiteen, tanssin ja musiikin yhteisteos kaukaisesta rakkaudesta. Persialaisen runoilijan Said Ibn Dschûdin tarinassa runoilija eräänä päivänä kadulla kävellessään kuulee naisen äänen ja näkee ainoastaan hänen kätensä. Tällöin runoilija rakastuu naiseen palavasti, vaikkei koskaan näe häntä kokonaisena. Hymyilevät kädet on esitys kaukaisesta rakkaudesta, haaveista ja saavuttamattomista unelmista, mutta myös yksinäisyyden ja kohtaamisen todellisuudesta. Esityksen aikajana... more

Kesän kynnyksellä sain yhteydenoton Santahaminan alakoulun vanhempainyhdistyksestä. Koulun aktiiviset vanhemmat halusivat anoa rahaa tanssikerhon perustamista varten ja etsivät hyvää ja innostavaa opettajaa tanssikerhoa ohjaamaan. Tästä lähti käyntiin Tanssiteatteri Raatikon ja Santahaminan koulun yhteistyö. Syksyllä 2011 aloitti toimintansa tanssinopettaja Sanna Kuusiston ohjaama tanssikerho tai oikeastaan kaksi, sillä innokkaita oppilaita ilmoittautui mukaan niin paljon, että perustimme... more

Tanssija Gill Clarke kuoli 15.11.2011. Hän oli mm. Siobhan Davies –ryhmän perustajajäsen ja toimi Independent Dance –organisaation taiteellisena johtajana. Taiteelliseen työhön hänelle kuului olennaisena opettaminen. Hän loistava opettaja, joka jakoi auliisti osaamistaan opiskelijoille ja kollegoille. Kirsi Heimonen tutustui Gilliin Lontoossa 90-luvun alussa, ja osallistui lukuisille hänen tunneilleen ja kursseilleen. Gill vieraili myös Helsingissä opettamassa ja esiintymässä. ”... more

Vuoden yhteisötanssitaiteilija valitaan jatkossa joka toinen vuosi Yhteisötanssifestivaaleilla. Yhdistyksen hallitus päätti näin kokouksessaan toukokuussa. Seuraava Yhteisötanssifestivaali on Tampereella elokuussa 2012. Vuoden 2010 Yhteisötanssitaiteilijaksi julistettiin koreografi Päivi Aura Suomen ensimmäisellä Yhteisötanssifestivaalilla elokuussa 2010 Tampereella. Festivaalin ohjelmistossa oli suursuosion saanut teos Me-Me, jonka kohderyhmä on 0-3 vuotiaat. Päivi Aura on tehnyt... more

Suomen ensimmäinen Yhteisötanssifestivaali Tampereella 26.-29.8.2010 on syntynyt Yhteisö tanssii ry:n aloitteesta.  Tänä vuonna se tehdään yhteistyössä Sisä-Suomen Tanssin aluekeskuksen ja pääkirjasto Metson kanssa.  Ensimmäisen festivaalin tavoitteena ja teemana on tuoda julki, että yhteisötanssi on tarkoitettu kaikille. Esityksiä, työpajoja, eettisyysseminaari, tanssivaellusta, yhteisöllinen performanssi ja improvisaatiota sisä- ja ulkotiloissa. Yhteisötanssitaiteilija Marjo... more

Festivaaliohjelma

July - 7 - 2010

YHTEISÖTANSSIFESTIVAALI Tampereella 26.-29.8.2010 Aloitukset ennen alkua: YHTEISÖTANSSIPAJA KIRJASTON HENKILÖKUNNALLE tiistaina 24.8.2010 klo 15-17 Kirjaston henkilökunta saa varaslähdön Yhteisötanssi-festivaaliin, kun he tanssivat tanssitaiteilija Marjo Hämäläisen ohjauksessa. Yhdessä tanssiminen sopii työyhteisöille, ja toiminnan tavoitteet muodostuvat ryhmässä yhteisesti. Yhteisötanssi tukee työhyvinvointia ja tuo tuulahduksen ruumiillisesta olemisesta sanojen rinnalle. YHTEISÖTANSSIA... more

Tammikuussa julkistettu Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia ohjelmavuosille 2010-2014 tarjoaa 18 toimenpide-ehdotusta taiteen ja kulttuurin lisäämiseksi suomalaiseen yhteiskuntaan. Toimenpide-ehdotukset koskevat lainsäädäntöä, hallintoa, rahoitusta sekä julkisen, kolmannen ja yksityisen sektorin välistä yhteistyötä. Ehdotukset liittyvät myös tutkimukseen, koulutukseen ja tiedon levittämiseen. Ohjelman painopistealueet ovat kulttuuri osallisuuden, yhteisöllisyyden, arjen toimintojen... more

Miten kirjoittaa tanssimisen kokemuksista niin, että lihan tunto voisi elää kirjoituksessa? Sukellus liikkeeseen – liikeimprovisaatio tanssimisen ja kirjoittamisen lähteenä ehdottaa yhtä tapaa kirjoittaa tanssimisesta. Tutkimus liittyy fenomenologiseen lähestymistapaan tanssimisen kokemusten kuvauksissa. Tanssija-tutkija Kirsi Heimonen ohjaa liikeimprovisaatiotyöpajan tanssin maallikoille. Heidän kirjoituksensa tanssimisesta outouttavat hänelle tanssimista ja avaavat ilmiötä, tanssimista... more

Kymmenvuotistaipaleen kunniaksi Yhteisö tanssii ry nimesi 26.11.2009  ensimmäistä kertaa Vuoden yhteisötanssitaiteilijan Tampereella Sisä-Suomen tanssin aluekeskuksen Liikettä-festivaalin avajaistilaisuudessa. Yhdistyksen hallitus nimesi yksimielisesti tanssitaiteilija Mirja Tukiaisen vuoden yhteisötanssitaiteilijaksi. Yhdistyksen puheenjohtaja Marjo Hämäläinen piti lyhyen juhlapuheen. Perusteluina oli Tukiaisen kymmenien vuosien pitkä ura erilaisten ryhmien parissa; hän on toiminut... more

Kirsi Heimosen yksi kiintopiste on Sanerva-koti, joka on Helsingin Diakonissalaitoksen hoitokoti Myllypurossa. Hän toimii asukkaiden ja työntekijöiden arjessa, esimerkiksi esiintyy, tanssittaa, kuuntelee, saduttaa, on mukana valokuvaushankkeessa, on osallisena ryytimaan perustamisessa ja sen hoidossa. Toiminta tukee yhteisöllisyyttä hoitokodissa ja siitä kirjoitetaan tutkimusraportti, sen jälkeen kun kahden vuoden hanke on toteutunut. Liikkuvat kädet; kuva muovailusta Sanerva-kodissa. ... more

Mitä yhteisötanssi on?

Yhteisö tanssii ry edistää tanssimisen mahdollisuutta erilaisissa työ-, opiskelu-, harrastus- ja asuinyhteisöissä. Yhdistys tuo tanssia suomalaiseen arkeen. Tanssiminen parantaa elämänlaatua.

Toimintamme hyväksyy kaikki tanssin tyylilajit. Kaikki voivat tanssia yhteiskunnalliseen asemaan, ikään, fyysiseen suorituskykyyn, sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen tai rotuun katsomatta. Työskentely lähtee osallistujien omista lähtökohdista ja se painottaa tanssin kokemuksellisuutta. Yhteisötanssitapahtuma voi olla kestoltaan yksi ainutkertainen tunti ,lyhytkurssi tai pitempikestoinen projekti. Ohjaaja on tanssin ammattilainen.

Lue lisää

Tervetuloa tanssin pariin!